Case Printal
Printal Oy on Skandinavian johtava alumiinituubi- ja tölkinvalmistaja. Yhtiöllä on yli viidenkymmenen vuoden kokemus alumiinipakkausten kehittämisestä ja tuottamisesta lääke-, kemikaali-, kosmetiikka, ruoka- sekä hygieniatuotteille. Printal työllistää Hangon toimipisteessään 150 henkilöä.
Kolmessa vuorossa toimiva prosessityö on vaihtelevaa. Tuotannon alkupäässä työ on likaista ja puristinasentajat tarvitsevat suojausta rasvalta ja pölyltä. Kun tuotannossa siirrytään eteenpäin, tuotos on puhtaampaa ja työ siistimpää. Niinpä tuotannon loppupäässä työtä tekevät pakkaajat pärjäävät hienoissakin vaatteissa.
Lindström Työvaatepalveluilta löytyi ratkaisu Printalin tuotannon kaikkien vaiheiden työntekijöille. Omat työvaatteet hankittiin myös apuosastoille, kuten varastotyöntekijöille ja kunnossapidon erikoismiehille.
- Saamme laadukkaat työvaatteet monipuolisiin tarpeisiimme sekä täsmällistä palvelua. Työntekijöillä on puhtaat ja oikeankokoiset vaatteet ajallaan, ja ne on jaettu oikeisiin lokeroihin. Tärkeintä on, että hyvää vaatetta ei tarvitse ajatella, ne ovat kuin itsestäänselvyys, kertoo Printalin henkilöstöjohtaja Veikko Kovalainen.
- Myös oman työni kannalta on parasta, etten joudu ajattelemaan asiaa lainkaan. Työvaatepalvelu toimii kuten on sovittu.
Palaa asiakkaisiimme >>